sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Päivä jona trendasin Euroviisuissa

Olen katsellut Euroviisut-laulukilpailuja siitä pitäen, kun olen ollut pieni poika. Minä pidän musiikista sen kaikissa muodoissa: kuuntelen mm. päivän hittejä, iskelmää sekä hyvinkin vaikeaa progressiivista musiikkia.

Lauantaina 10.5.2014 asetuin sitten Euroviisujen aikaan TV-tuolin eteen ja avasin Twitterin, kuten olen monena vuonna tehnyt. Minusta on hauska seurata ihmisten Twitter-kirjoituksia sekä tietenkin myös kirjoittaa ja keskustella itse. 

Tanskan Euroviisut olivat hyvin järjestetyt. Lavalla näyttäytyi koko Eurooppa pienoiskoossa ja eri maiden edustajat pyrkivät tuomaan esille omia, kansallisia piirteitään, aivan kuten pitääkin. Sitten tapahtuma eteni jännittävään loppuäänestykseen.

Siinä vaiheessa, kun Conchita Wurst -edustajan (Itävalta) voitto näytti jo vääjäämättömältä, lähetin Twitteriin seuraavan tweetin:



Olin jo menossa nukkumaan, kun ajattelin vielä kerran vilkaista Twitteriä.

Hämmästykseni oli suunnaton, kun minulle täysin tuntemattomat ihmiset olivat päättäneet kasapäin jakaa Twitterissä viestini uudelleen (nk. Retweets) sekä pitää siitä (nk. Favorites).

Vielä suurempi yllätys odotti minua aamulla: sain Twitteriini raportin useasta eri Twitteriä automaattisesti seuraavasta järjestelmästä, ja mikäli lukuja oikein tulkitsen, on kommenttini ollut #euroviisut -aihetunnisteen eli hashtagin alla käydyistä keskusteluista illan aikana toiseksi suosituin.

Tämän blogin kirjoitushetkellä jo 52 ihmistä on jakanut kommenttini uudelleen sekä 68 ihmistä on asettanut sen omiksi suosikeikseen. Määrä kasvaa hetki hetkeltä ja tuoreimman tilanteen voit tarkistaa alkuperäisestä tweetistäni, johon pääset tästä

Tässä vaiheessa olen tietenkin nöyrän kiitollinen saamastani huomiosta ja olen edelleen sangen ymmälläni, mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän. 

Aivan yhtä hämmästynyt olen tänä keväänä ollut Twitterissä siitä lähtien, kun kuulin, että minut oli asetettu ehdolle SomeTimeAwards-äänestyksessä "Vuoden miestwiittaaja"-kategoriassa, jossa ehdokkaita on viisi, mukana mm. Alexander Stubb, Arman Alizad ja Tuomas Enbuske ja josta bloggasin 29.4.2014. Alkuperäisen blogin voit lukea tästä.

Lauantai 10.5.2014 jää elämäni merkkipaaluksi päivänä, jolloin minä trendasin Euroviisuissa.

Jos sinua kiinnostaa seurata minua Twitterissä, voit tehdä sen osoitteessa https://twitter.com/jatsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti