sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Helpoimmat sijoitukset Internetissä



(Koonti tämän artikkelin lopussa.)

Olen harrastanut aktiivisesti sijoitustoimintaa 1980-luvulta lähtien. Aloitin Internetin käytön yhtenä ensimmäisistä suomalaisista vuonna 1986. Aloin käyttää Internet-selaimia heti niiden ilmaannuttua markkinoille vuonna 1993, mutta sijoituspäätöksiä tukevan tiedon etsiminen oli vielä 1990-luvun loppupuolelle asti huomattavasti haasteellisempaa kuin nykyään.

Sijoitustoiminta 1980-luvulla

Nk. USENET News -keskusteluryhmiä oli olemassa Internetissä jo silloin kun aloitin sen käytön sekä harrastin näissä ryhmissä erilaisista aiheista keskustelemista, mutta sijoitusaiheista ei syntynyt koskaan kunnollista keskustelua. Tämä johtui siitä, että käyttäjäkunta oli tuolloin hyvin rajattu koostuen lähinnä Suomessa uraauurtavista aktiivisimmista tietokoneharrastajista sekä maailmalla yliopistojen opiskelijoista, joita ei sijoitustoiminta kiinnostanut. 

Alkuvaiheessa hyviä tiedon lähteitä minulle tarjosivat Helsingin Sanomat -lehden taloussivut sekä Kauppalehti, jota olen tilannut ja lukenut vuodesta 1986 lähtien. 

Lisäksi haalin käsiini ja luin englannin- ja suomenkielistä sijoituskirjallisuutta. 

Paitsi tiedonhaku niin myös sijoituksien tekeminen oli tuohon aikaan huomattavasti vaikeampaa kuin nykyään. Mikäli tein sijoituspäätöksen, niin vein toimeksiantopyyntöni pankkiin, jossa pankin meklari armollisesti suostui ottamaan käsittelyyn antamani osto- tai myyntimääräyksen määräämilläni rajaehdoilla oman aikataulunsa mukaisesti. Lisäksi pankin tarjoamien palveluiden hinnat olivat nykymittapuulla hyvin kalliit, joten pankit hyötyivät tuolloin erittäin paljon yksityisistä osakesijoittajista. 

Joskus rajaehtoni täsmäsivät ja kaupat syntyvät; toisinaan taas asettamani rajaehdot eivät johtaneetkaan kaupankäyntiin, jolloin asia tuli miettiä uudelleen.

Sijoitustoiminta 1990-luvulla

Aloin hoitaa Internetin kautta suoraan itse kaikkia sijoituksiani heti kun se oli mahdollista. Aluksi pankkini tarjosi minulle mahdollisuuden hoitaa itse sijoituksiani nykynäkökulmasta katsottuna hyvinkin alkeellisen järjestelmän kautta.

Tämän jälkeen siirryin käyttämään pelkästään sijoitustoimintaan keskittyneiden yritysten tarjoamia osto- ja myyntityökaluja, joista osa oli niin edistyksellisiä, että niitä voisi käyttää vaikka vielä tänäkin päivänä. 

Oma sijoitusoppini

Aloittaessani sijoitustoimintaani ei yleistä sijoitustietoa ollut siis juurikaan tarjolla. Tämä johti siihen, että päädyin kehittämään oman sijoitusoppini. Lopputuloksena sain itse kehitettyä tarpeisiini täysin sopivan teknisen sijoitustyökalun, joka vastaa minulle vielä tänäkin päivänä joka hetki seuraaviin kysymyksiin:

  • mikä on markkinatilanne: tulenko nyt markkinoille, pysynkö markkinoilla, poistunko markkinoilta vai pysyttelenkö kokonaan poissa?
  • mikäli nyt on aika tulla markkinoille, niin mihin sijoitan? Onko aika pysyä markkinoilla? Mikäli nyt on aika poistua markkinoilta, niin miten poistun? Jos on aika pysytellä poissa, niin kauanko niin teen?
  • miten hajautan sijoitukseni?
  • millä summilla ja millä aikataululla teen sijoitukseni?
Edellä mainitun sijoitustyökalun käyttö vaati tuolloin ja vaatii vielä nykyäänkin erittäin huolellista sijoitettavan kohteen taustojen tutkimista.

Aikoinaan taustojen tutkiminen piti suorittaa painettujen vuosikertomusten perusteella "jälkijunassa". Niiden tilaaminen, analysointi ja taulukointi olivat luku sinänsä.

Nykyään saan kaikki tarvitsemani tunnusluvut Internetistä muutaman napin painalluksella. 

Onneksi sain jo 1980-luvulla silloiselta esimieheltäni sekä konsernin kirjanpitäjältä aivan mahtavia viikoittaisia oppitunteja kirjanpidosta ja tunnuslukujen analysoinnista, joka johti minut myöhemmin opiskelemaan aiheesta lisää kaupallisen koulutukseni myötä. Tämä kaikki on vaikuttanut siihen, että pystyn tekemään itse tarvittavat sijoituspäätökset. 

Analysointi

Analysointi tapahtuu siten, että käytän itse kehittämäni sijoitusopin mukaista pisteytysjärjestelmää. Syötän selvittämieni tietojen perusteella erilaisia tunnuslukuja itse kehittämääni järjestelmään, jonka perusteella saan jokaiselle potentiaaliselle sijoituskohteelle tietyn pisteluvun. Pisteluku kertoo minulle paitsi sen, että tuleeko kohteeseen sijoittaa vai ei; niin myös tiedon siitä, että mikäli sijoitettavia kohteita olisi useita, niin kohteen "järjestysluvun" eli sen missä kohtaa minun tulisi kuhunkin kohteeseen sijoittaa. Lisäksi järjestelmä pitää huolen hajautuksesta ja kertoo kuinka paljon tulee kerralla sijoittaa mihinkin. 

Lisäksi olen tehnyt sekä hallinnoinut sukulaisteni puolesta heidän sijoituksiaan yhdessä sovituilla tavoilla toimien "yksityissalkunhoitajana". 

Ystävilleni en ole heidän kysymyksistään huolimatta uskaltanut koskaan jakaa sijoitusneuvoja "baaritiskin yli", koska sijoitusneuvonnan tekeminen vaatii mielestäni henkilön huolellista tuntemista sekä hänen varallisuutensa ja riskinsietokykynsä selvittämistä. 


Tämänkertaisen blogin kirjoittaminen oli niin hauskaa sekä mieleeni tuli lukuisia uusia ideoita ja ajatuksia aiheesta, joten päätin käsitellä sijoituksia myös tulevissa blogeissani. 

Koonti

  • sijoitustoiminta 1980-luvulla oli huomattavasti vaikeampaa kun nyt, koska tieto piti kerätä ja koostaa painetuista vuosikertomuksista
  • 1990-luvulla yleistyivät Internetin kautta käytettävät sijoitusjärjestelmät
  • aluksi Internet-sijoitusjärjestelmiä tarjosivat vain pankit, mutta alalle tuli myös edistyksellisiä osto- ja myyntityökaluja
  • kehitin itse oman sijoitusoppini
  • analysointi tapahtuu itse kehittämäni pisteytysjärjestelmän kautta. 

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Pysyvien muutosten pakko





(Koonti tämän artikkelin lopussa.)

Sosiaalisen median käyttäjiä kiusataan tänä päivänä yhä tihenevissä määrin näiden järjestelmien toiminnallisilla muutoksilla. 


Erityisesti jatkuvien muutosten tekijänä on kunnostautunut Facebook, mutta myös Google+ on jonkin verran tehnyt muutoksia. Twitter on pysynyt muutosvauhdissa hieman rauhallisempana. 


Analysoin tässä artikkelissa hieman näistä muutoksista aiheutuvia harmeja tavallisen loppukäyttäjän kannalta.

Facebook-muutoksia

Näytettävä Uutiset-virran sisältö

Facebook on tehnyt eniten muutoksia järjestelmäänsä. Monien toiminnallisten muutosten lisäksi merkittävin muutos on tullut näytettävien uutispäivityksien algoritmiin: Facebookin edustajat ovat suoraan kertoneet, että Facebook näyttää oletusarvoisesti Uutiset-virrassa vain 8 % ystäviesi tilapäivityksistä. 

Vaikka prosenttilasku onkin varmasti meille kaikille tuttua, on mielestäni silti hämmästyttävää, että sadasta tilapäivityksestä Facebook päättää itsenäisesti piilottaa minulta mitään kysymättä 92 kappaletta, ja näyttää minulle vain kahdeksan! 

Facebookin edustajan mukaan Facebookin algoritmi optimoi Uutiset-virrassa näytettävää sisältöä painottaen niiden ihmisten kirjoituksia, joiden kanssa olet eniten vuorovaikutuksessa.

Jos itse saisin päättää, niin haluaisin vastaanottaa Uutiset-virran sisältöä tasaisesti kaikilta Facebook-kontakteiltani, myös niiltä joiden kanssa "en ole niin paljon tekemisissä", koska minua kiinnostaa myös niiden tahojen kuulumiset, joista en kuule niin usein. 

Edellä mainitun rajoituksen voi tarvittaessa ohittaa käsin, mutta tällöin minun pitäisi asettaa joka ainoan Facebook-kontaktini kohdalta päälle erikseen, että haluan seurata kaikkia hänen Uutiset-virtaansa lähettämiä päivityksiä. 


Koska asiaa ei voi Facebookissa asettaa päälle kaikille kontakteille yhdellä kertaa "eräajona", jää asian tekeminen varmasti sen suuren työllisyyden vuoksi, mikäli kontakteja on enemmän kuin muutama. 

Facebook Android -sovellus

Noin viikko sitten päivittynyt Facebook Android -sovellus meni päivityksessä erittäin huonoon suuntaan: Uutiset-virrassa näytetään kommenttiketjusta vain ensimmäinen, alkuperäinen viesti, ja mikäli haluat lukea koko viestiketjun, on jokainen kommenttiketju avattava yksitellen auki painamalla pientä kohtaa kommentin alapuolella näkyvistä pienestä palkista. 

Tämä käytäntö hidastaa erittäin paljon Facebookin käyttöä ja tämän päivityksen tultua lopetin Facebook Android -sovelluksen käytön Uutiset-virran lukemiseen, koska tekemäni testin mukaan tämä käyttötapa hidasti Facebook-kommenttien lukemista verrattuna normaalilla selaimella tapahtuvaan lukemiseen noin nelinkertaisesti. Minulla on parempaakin käyttöä sille ajalle.

Google+ -muutoksia

Google+ on ollut muutoksissaan maltillisempi, ja käyttöliittymä on ollut jo palvelun lanseeraamisesta eli kesästä 2011 asti parempi kuin Facebookilla. 
Google+:n muutokset ovat olleet hyvin pieniä ja niin merkityksettömiä kokonaisuuden kannalta, etten luettele niitä tässä.

Google+ Android -sovellus toimii täysin eri periaatteella kuin Facebook Android -sovellus: se näyttää alkuperäisen kirjoituksen ja siitä kaksi ensimmäistä kommenttia. Tämän jälkeen saat kommentit luettavaksesi painamalla mitä tahansa kohtaa kommenttiketjusta, jolloin kaikki kommentit avautuvat samalle näytölle allekkain.

Facebook Android -sovelluksen tulisi ottaa Google+ Android -sovelluksesta mallia näin yksinkertaisesta tavasta ratkaista asia kuntoon, eikä vaikeuttaa käyttäjien elämää.

Twitter-muutokset

Twitterin käyttöliittymä on pysynyt hyvin uskollisena alkuperäiselle, ehkäpä suurimmat muutokset ovat uudet "Home"-, "Connect"- ja "Discover"-napit sekä "Connect"-napin painamisen jälkeen tulevan "Interactions"-näytön uudet tiedot seuraajista sekä retweettauksista. Retweettaus tarkoittaa sitä, että joku uudelleenlähettää jo kirjoittamasi tweetin eli Twitter-viestin kokonaisuudessaan myös omille seuraajilleen siten, että alkuperäisen viestin lähettäjän tiedot näkyvät.

Itse olen tyytyväisenä laittanut merkille, että jos joku seuraajani uudelleenlähettää jonkin kirjoittamani viestin, on siitä yleensä seurauksena lisää seuraajia minulle, joten asia toimii hyvin. 

Pysyvien muutosten pakko

Miksi muutokset ovat sosiaalisissa medioissa pysyvää, välttämätöntä ja sangen tiheästi tapahtuvaa? Miksi sosiaalisen median käyttäjiä kiusataan uusilla muutettavilla asioilla?
Moni käyttäjä varsinkin Facebookissa sanoo kyllästyneensä jatkuviin muutoksiin ja siihen, että asiat pitää aina opetella uudelleen, kerta toisensa jälkeen.

Lisäksi muutokset ovat tuoneet tullessaan tietoturvaongelmia sekä aiheuttaneet epätietoisuutta nk. "hoaxien" eli Internetissä leviävien perättömien huhujen myötä,

Omasta mielestäni tämä johtuu siitä, että sosiaaliset mediat haluavat että lehdistö kirjoittaa niistä artikkeleja. Lehdet yleensä kirjoittavat näistä jatkuvista muutoksista sangen neutraaliin sävyyn enemmänkin vain todeten, että "nyt tuli taas jotain tällaista". En ole vielä sellaista suomalaista lehtiartikkelia lukenut, jonka kirjoittaja arvostelisi jotakin muutosta ja perustelisi miksi se on huono.  Näitä soraääniä voi lukea ulkomaan julkaisuista, tavallisten käyttäjien Uutiset-virrasta tai sitten asiantuntijoiden blogeista. 


Ehkä tietoteknisessä maailmassa ja sosiaalisessa mediassa tapahtuu koko ajan niin paljon, että leipätyötään tekevät, suuria uutismassoja käsittelevät toimittajat eivät vain ehdi tutkia syvällisesti jokaista sosiaalisen median muutosta, ennen kuin heille tulee kiire kirjoittaa seuraavaa artikkelia. 

Vain muutos on pysyvää


Sosiaalisessa mediassa on pysyvien muutosten pakko. 
Jos sosiaalisten medioiden järjestelmät käyvät sinunkin mielestäsi hetki hetkeltä monimutkaisimmiksi, niin mikäli vauhti jatkuu samanlaisena, emme edes me asiantuntijat osaa enää käyttää sosiaalista mediaa noin kymmenen vuoden kuluttua tästä hetkestä. 

Koonti

  • sosiaalisten medioiden järjestelmät kokevat tällä hetkellä tihenevässä määrin järjestelmien toiminnallisia muutoksia
  • eniten muutoksia on tehnyt Facebook, mutta myös Google+ ja Twitter ovat kunnostautuneet näissä
  • Facebook näyttää tällä hetkellä oletusasetuksilla noin 8 % kaikista niistä Uutiset-virran viesteistä, joka sinulle kuuluisi. Tätä oletusasetusta voi toki muuttaa käsin, mutta koska se pitää tehdä kontaktikohtaisesti ei sitä käytännössä kukaan tee
  • Facebook Android -ohjelma näyttää vain Uutiset-virran ensimmäisen kommentin ja mahdolliset jatkokommentit on avattava käsin, joka on tehty hankalaksi
  • Google+ on tehnyt pienempiä muutoksia, ja koska käyttöliittymä on ollut hyvä jo palvelun lanseeraamisesta kesästä 2011 asti ja uudet muutokset ovat olleet hyviä, niin järjestelmä toimii
  • myös Google+ Android -sovellus toimii paremmin kuin Facebook Android -sovellus
  • Twitter on lisännyt järjestelmään muutamia uusia painonappeja sekä "Interactions"-näyttöön muutamia uusia tietoja
  • mielestäni sosiaaliset mediat hakevat muutoksilla näkyvyyttä lehdistössä ja ihmisten välisissä keskusteluissa, ja sitä ne kyllä todellakin saavat.